Pooli ry:n uusi hallitus on järjestäynyt ja tehtäväjaot ovat nyt selvät. Nämä yhteystietoineen löytyvät hallitus-sivulta.
Yhdistyksen hallitus tulee toimimaan syyskokouksessa esitetyn toimintasuunnitelman mukaisesti keskittymällä edunvalvontaan, mutta kuitenkaan unohtamatta sitä “viihdepuolta”. Suurimpana muutoksena jokaisen meidän ja muutaman tuhannen muunkin opiskeluelämässä on siirtyminen Itä-Suomen yliopistoon, joka aloitti toimintansa virallisesti 1.1.2010.
Kaikki ideat ja kommentit, kysymykset ja ongelmat, ovat suotavia [...]
Yhdistyksen syyskokouksessa marraskuussa valittiin uusi hallitus. Puheenjohtajana jatkaa Mika Martikainen ja hallituksen jäseniksi valittiin Sanna Suomalainen, Sonja Miettinen, Sakari Pyykkönen, Juha Puranen, Teemu Kaijanen ja Mia Parviainen. Toisin sanoen, nykyisen vuoden hallitus jatkaa, mutta roolit tulevat vaihtumaan hiukan.
Lisäksi syyskokous linjasi ensi vuoden tärkeimmiksi toimiksi edunvalvonnan ja vaikuttamisen yrittäjyyden opetuksen säilyttämisen puolesta myös tulevassa Itä-Suomen yliopistossa.
Hallituksen [...]
TIEDOTE 20.03.2009: Kuopion yliopiston logolla varustettujen paitojen MYYNTI LOPPUU tulevan Itä-Suomen yliopiston myötä. Paitamyyntejä ei tulla enää pitämään, mutta jäljellä on vielä yksittäisiä kappaleita, joista tarkempi lista alla. Näitä voit kysellä paitamyyntivastaavaltamme Sannalta (yhteystiedot).
Jäljellä olevat paidat:
College, punainen: koot 2 x M ja 2 x L
T-paidat, vaaleansinistä, punaista ja vihreää: XXL ja XXXL (yksittäisiä kappaleita)
Nämä paidat [...]
AN ANNOUNCEMENT 20.3.2009: We have still few official University of Kuopio shirts left. We won´t order them anymore, because of the University of Eastern Finland begins its operations in 2010. If you want buy one, please contact paitamyyntiATpooli.org (replace AT with @).
Shirts still left:
Sweatshirt, red: sizes 2 x M and 2 x L 22€ (33€)
T-shirts, [...]
Hei yhteiskuntatieteilijä!
SVOL-Kuopio ry tarjoaa kahvia torstaina 12.3. Snellmanian aulassa sekä keskiviikkona 18.3. Canthian aulassa! Molempina päivinä klo 11-12.30 välillä.
Tervetuloa kahvin lomassa tutustumaan tietysti myös SVOL:n ja SVOL-Kuopion toimintaan!
(Ja liittymään jäseneksi, jos et ole jo…)
http://svolkuopio.wordpress.com/
Liput ennakkoon 4 eur (sis. kuohuviinilasin yksityistilaisuudessa).
Liput ovelta 5 eur.
ENNAKKOLIPUNMYYNNIT YLIOPISTOLLA:
ti 3.2. klo 11-13 Canthian aula
to 5.2. klo 12-14 Snellmanian 2. krs aula
ma 9.2. klo 11-13 Canthian aula
Lähestyvän ystävänpäivän etu ennakkolippujen hankkijoille: Kerää
mukaan kolme ystävää, tarjoamme sinulle ennakkolipun ILMAISEKSI!
Toisin sanoen, osta neljä, maksa kolme!
http://pooli.org/tapahtumat/poolibileet/
Tänään vuorolla oli neljä pelaajaa, joten lisää tarvitaan. Ota sählymaila mukaan, mikäli omistat sellaisen. Vuorolla voidaan pelailla myös eri lajeja porukan kiinnostuksen mukaan.
Pooli ry:n marraskuun syyskokouksessa valittu hallitus on aloittanut toimintansa vuoden alusta. Järjestäytymiskokouksessa päätettiin seuraavanlaiset tehtäväjaot hallituksen kesken:
- puheenjohtaja Mika Martikainen
- varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja Teemu Kaijanen
- sihteeri Juha Puranen
- koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava Sonja Miettinen
- tapahtumavastaava Mia Parviainen
- tiedotusvastaava Sakari Pyykkönen
- paitamyyntivastaava Sanna Suomalainen
Hallituksen yhteystiedot ja visuaalisemman esityksen löydät hallitus-sivulta. Hyvää alkanutta vuotta!
KIITOS!
Pooli ry hallitus 2008 kiittää jäsenistöään kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009!
- Noora, Teemu, Mika, Sanna, Sonja, Juha, Tero