Categories

Hallitus '01 järjestäytynyt ja valmiina uuden vuosikymmenen haasteisiin

Pooli ry:n uusi hallitus on järjestäynyt ja tehtäväjaot ovat nyt selvät. Nämä yhteystietoineen löytyvät hallitus-sivulta.

Yhdistyksen hallitus tulee toimimaan syyskokouksessa esitetyn toimintasuunnitelman mukaisesti keskittymällä edunvalvontaan, mutta kuitenkaan unohtamatta sitä “viihdepuolta”. Suurimpana muutoksena jokaisen meidän ja muutaman tuhannen muunkin opiskeluelämässä on siirtyminen Itä-Suomen yliopistoon, joka aloitti toimintansa virallisesti 1.1.2010.

Kaikki ideat ja kommentit, kysymykset ja ongelmat, ovat suotavia jäseniltämme. Ole aktiivinen!

Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2010!

poolin joulukortti 2009 300x143 Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2010!

Uusi hallitus vuodelle 2010

Yhdistyksen syyskokouksessa marraskuussa valittiin uusi hallitus. Puheenjohtajana jatkaa Mika Martikainen ja hallituksen jäseniksi valittiin Sanna Suomalainen, Sonja Miettinen, Sakari Pyykkönen, Juha Puranen, Teemu Kaijanen ja Mia Parviainen. Toisin sanoen, nykyisen vuoden hallitus jatkaa, mutta roolit tulevat vaihtumaan hiukan.

Lisäksi syyskokous linjasi ensi vuoden tärkeimmiksi toimiksi edunvalvonnan ja vaikuttamisen yrittäjyyden opetuksen säilyttämisen puolesta myös tulevassa Itä-Suomen yliopistossa.

Hallituksen saat kiinni sähköpostitse osoitteeseen: hallitus ät pooli piste org tai lähettämällä viestin suoraan henkilökohtaisiin sähköposteihin.

Poolin Pikkujoulut 2009 @ 01.12.

Pooli ry järjestää pikkujoulut tiistaina ensimmäinen (1.) joulukuuta 2009. Hitusen taas eri konseptilla kuin ennen.

Ohjelma jota ja kuinkin seuraava:

- VIINIPRUUVI klo 17.00 Ravintola Maljassa

- n. klo 18.30 siirtyminen Wanhan Tuomarin saunatiloihin,
- jossa ohjelmaa ja täysipainoinen RUOKAILU
- ja tietysti saunominen juomineen..
- jatkoille siirrytään puolen yön tietämissä paikkaan x

Ilmoittautumiset ja tarkemmat infot tulleet sähköpostilistalle. Yhteys (ilmoittautumiset) hallitukseen tai puheenjohtajaan 25.11. mennessä.

Tiptap!

Syyskokous tiistaina 24.11.2009 klo 16.30

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 24.11.2009 klo 16.30 Ravintola Amarillossa.

Paikalle ovat tervetulleita kaikki Pooli ry:n jäsenet. Kokouksessa valitaan hallitus ensi vuodelle ja esitellään myös ensi vuoden toimintasuunnitelma.

Nähdään!

Pikkujoulut ja syyskokous 2009

Alustavana (ja varmentamattomana) tietona tiedotettaneen, että Poolin legendaariset pikkujoulut ovat tulossa tänäkin vuonna jälleen kerran astetta hienostuneemmissa merkeissä. Milloin? 01.12.2009. Varaa siis jo kalenteristasi. Mukaan entiset ja nykyiset ja tulevat Poolin jäsenet..

Poolin syyskokous pidetään 24.11.2009. Kokouskutsu ym. tulevat lähempänä ajankohtaa.

Seuraile sähköpostilistaa.

Excursio valtakunnallisille yrittäjäpäiville pe 16.10.2009

Pooli ry järjestää jäsenilleen excursion valtakunnallisille yrittäjäpäiville Helsinkiin perjantaina 16.10.2009. Yrittäjäpäivillä on ensimmäistä kertaa erillinen osio opiskelijoille, johon tarkoituksenamme on osallistua.

Lisätietoa osoitteessa: http://www.yrittajat.fi/fi-FI/yrittajapaivat2009/

Tarkempaa tietoa ja ilmoittautumisohjeet on lähetetty jäsenistön sähköpostilistalle.

SVOL-Kuopion syksyn 2009 tapahtumia!

- SVOL-Kuopion esittely uusille opiskelijoille torstaina 10.9.2009 klo. 10–12 Tuusniemi-kabinetissa.

- Tiistaina 15.9. klo. 13.15 Tietoteknian auditoriossa 5- vuotta kentällä-tutkimukseen pohjautuva tilaisuus. Samana iltana SVAL-jäsenilta Kummisedän aitassa, myös SVOL:n jäsenet tervetulleita.

- SVOL-Kuopio on tavattavissa myös KYY:n järjestöpäivillä Snellmanian aulassa viikolla 38.

- SVOL-Kuopion koiraihmiset kokoontuvat tänäkin syksynä taas yhteen, suosittu ja vilkas Koiratapaaminen pidetään torstaina 17.9.2009 kello 16.00 Puijonlaakson koirapuistossa. Katso tunnelmia viime vuoden tapaamisesta!

- AKAVA-CAMP maanantaina 21.9. Snellmanialla ja tiistaina 22.9. Canthialla. Lisätietoja www.akavacamp.fi

- Keskiviikkona 7.10.2009 tarjolla Kahvia yhteiskuntatieteilijöille Canthialla kello 11 ja 13 välillä. Tule nauttimaan kuppi kuumaa!

- SVOL-Kuopion syyskokous pidetään tiistaina 10.11.2009 klo. 12–14 Tuusniemi-kabinetissa. Tarkempi kutsu ja esityslista myöhemmin syksyllä.

- Pikkujoulut keskiviikkona 18.11 klo: 17–22 tod.näk. Kuopaksen saunatiloissa. Seuraa ilmoittelua.

- SVAL-valtuustovaalit. Muista äänestää! Lisätietoja http://www.sval.fi/main.php?p=liittovaltuustovaalit

Jokaisesta tapahtumasta ilmoitetaan tarkemmin ja varmistettuna tapahtuman lähellä, mutta näin ennakkovaroituksena!

Kahvia yhteiskuntatieteilijöille 1.4 Canthialla klo. 11-13

Suomen valtiotieteitä opiskelevien liiton Kuopion järjestö (SVOL Kuopio ry) tarjoaa kahvia ja keksejä kaikille yhteiskuntatieteitä opiskeleville keskiviikkona 1.4 klo:11-13 Canthian aulassa.

Tervetuloa nauttimaan kupponen kuumaa ja tutustumaan järjestömme toimintaan, jos se ei ole sinulle vielä tuttua. Voit samalla ilmoittautua 2.4 järjestettävälle excursiolle Itä-Suomen Sosiaalialan Osaamiskeskukseen.

Edustajistovaalibileet ke 25.3. klo 17-22 by Savon Yhteiskuntatieteilijät

SAVON YHTEISKUNTATIETEILIJÄT
tarjoaa…

Edustajistovaalibileet ke 25.3.2009  klo. 17 – 22

Kuopaksen Torikadun saunatiloissa

Lisätietoa Savon yhteiskuntatieteilijöiden sivuilla.